Yksi elämäni hienoimmista ja isoimmista kokemuksista on takanapäin, kun The Voice of Finlandin kolmas tuotantokausi loppui Siru Airistolan voitonjuhliin.
Kuva: Nelonen.fi
En ole vielä summannut millään tavalla The Voice of Finland-matkaani putoamiseni jälkeen, koska halusin rauhoittaa tilanteen kisassa vielä mukanaolevien vuoksi, ennen SoMe-pommituksia tämän blogin tienoilta.
Niin se sitten loppui. Se jakso elämässä, joka alkoi jo viime syksynä (tai ehkä toisaalta jopa pari vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran sain kutsun The Voice of Finlandiin), ja oli niin huikea kokemus niin monella tavalla, että en olisi edes uskonut. Televisioproduktiossa mukana oleminen, upealla lavalla esiintyminen, mielettömän bändin kanssa laulaminen (LeKa rules!), mahtavat uudet ystävät, Sanna Hannus <3, ensimmäiset "kunnianloukkaukset" (thanks Wallu), keikka Olympiastadionilla ja roppakaupalla musiikillista kokemusta.
Kun lähdin skabaan niin toivoin, että minua kohdeltaisiin laulajana muiden joukossa, eikä vain radiojuontajana, joka lähtee vähän laulamaan. Olihan se vähän tekemätön paikka. Nelonen esitteli mut "radiotähtenä" ja kun totuus on 10 vuotta lähinnä radion iltaohjelmia tehnyt nevahööd, niin kyllähän se sai monet ajattelemaan, että "Kuka toi kuvittelee olevansa!?!" Ihan kuvittelin olevani se musiikista innostunut mies, joka halusi testata sitä mihin siivet kantaa. Sen enempää enää menemättä Ilta-Sanomien Poppipoliisien tekemisiin (Cecilia Strömman osasi pukea ajatuksia erittäin hyvin sanoiksi omassa hienossa My Life, My Rules-blogissaan), niin tämmöisenä "aina toisista hyvääajattelevana"-ihmisenä henkilökohtaisuuksiin menevä kritiikki tuntui kyllä todella pahalta ja se oli yksi suurimmista negatiivisista puolista koko prosessissa. Mutta otin senkin vain uutena kokemuksena, ja ehkä nahkani on tämän jälkeen vielä paksumpi.
Mutta olen kyllä erittäin tyytyväinen siihen, että näiden laulunopettajien, vuosikausia musiikkiaopiskelleiden, vuosia keikkojatehneiden joukossa minä, itseoppinut, elämässään n. viisi kertaa liveorkesterin kanssa esiintynyt, totaalinen keltanokka, pääsen näin pitkälle. Mutta silti jäi vähän sellainen olo, että en SAANUT esittää täysin parastani. Vaikka alkuun olin ihan mielissäni siitä, että minut oli valittu yhdeksi "verhontakaa-laulajaksi", niin jälkeenpäin ajateltuna tuo koitui minun kannalta huonoksi asiaksi. Vaikka omasta mielestäni vedin sen Runaway-biisin kyllä aivan hyvin (en erinomaisesti), niin jättihän se katsojat vähän kylmäksi kun kellään ei ollut tietoa siitä millainen esiintyjä olen. Se olisi ollut minun tapauksessani erittäin tärkeää, että ihmiset olisivat nähneet heti alusta alkaen, että olen ilmeikäs esiintyjä. Sillä ei sinänsä kisan kannalta olisi välttämättä ollut niin suurta vaikutusta, mutta olisipahan yleisö ainakin tuntenut minut esiintyjänä paremmin. Plus, että biisi ei kyllä esittänyt minua sellaisena artistina joka oikeasti olen.
Kai voin nyt jälkeenpäin todeta, että Anne Mattila oli minulta pienimuotoinen taktinen valinta (jota kyllä tuki hyvin se, että Anne oli ainoa, jota en ollut töidenpuolesta tavannut). Olin jo etukäteen päättänyt, että en valitse Elastista enkä Michael Monroeta, koska arvelin heille menevän kovimmat laulajat. Mira Luotin ja Annen suhteen tein päätöksen siinä vaiheessa kun molemmat olivat kääntyneet, mutta Mira ei sanonut kuin kaksi lausetta minulle, Annen pulputtaessa menemään. Minun kannalta taktikointi meni kai vähän pieleen, koska Annen joukkueeseen tuli sitten kisan kovimmat miehet. Vaikka olisinkin toivonut, että Anne olisi oikeasti valmentanut vielä enemmän ja antanut neuvoja laulun suhteen, niin kokonaisuutena minulla ei ole kuin lämpimiä ajatuksia Annen suuntaan. Ihanan sydämellinen ihminen, jolle toivon kaikkea hyvää. Toki se 9 to 5 oli myös oman kisani kannalta ikävä asia, kun siinä meni jo toinen näyttöpaikka vähän ohi. En usko, että kovin moni oli omaan Battle-biisinsä pettynyt. Minä olin pettynyt. Tässä toki tullaan myös mun amatöörimäisyyteen mistä mainitsin. Tiedän, että olisin voinut vetää biisin korkeammaltakin, mutta kun ei mulla ollut oikein sovittamiskykyä siinä vaiheessa kun noita sävelkorkeuksia sun muita pääteltiin. Joten se meni todella matalalta ja en mä siihen lopputulemaan ollut yhtään tyytyväinen, vaikka semisti hyvin vedinkin. Siinä biisissä unohdin myös sanat, joka sai loppupuolella myös Jemina Pouttu:n (aivan älyttömän ihana ihminen btw!) vähän hämilleen, vaikka se ei sinänsä kovin paljon ulospäin näkynytkään. Mutta minä katsoin häntä silmiin siinä vaiheessa...
Vasta kolmannessa, ja tässä tapauksessa viimeisessä, laulussa pääsin oikeasti esittämään sitä mitä olen artistina ja laulajana. Tunteellinen pop-rock on se mun juttu ja The Scriptin Breakeven sopi siihen erinomaisesti. Kyllä jännitys paistoi mun esiintymisestä jonkin verran (esim. siellä Talviklassikossa se sujui vielä paremmin), mutta siihen pitää olla kyllä tyytyväinen. Se oli vaan vähän liian myöhäistä olla siinä vaiheessa parhaimmillaan. No mutta se minusta...
Vaikka kilpailun matkanvarrella en jotenkin osannut odottaa Sirun voittavan, niin nyt taivalta taaksepäin katsellessa se on täysin oikea lopputulema. Kisassa oli niin monella tavalla huikeita laulajia, mutta kyllä kokonaisuutena Siru oli koko kisan paras laulaja ja sen vuoksi varsinkin on erittäin hienoa, että hänet myös voittajaksi kruunattiin. Ja jos mun pitäisi nostaa yksi esitys tältä kaudelta yli muiden, niin se olisi Sirun ja (super-ihanan) Kazumi Tanakan battle World is a Stone! Aivan mieletön veto!
Voisin mainita kaikista mukana olleista jotain hyvää, mutta pakko nostaa esiin kaksi tyyppiä: Juho Schroderus ja Jussi Kari - Team Annessa mukana olleet pohjoisen pojat. Juho on semmoinen tyyppi, että jos ei pääse hänen "muurin" läpi, niin saattaa jättää kylmän ja etäisen kuvan, mutta sen muurin läpäisseet tuntevat upealla huumorintajulla varustetun, lämpimän ihmisen. Ja laulajana Juholla on niin oma juttunsa. En mä edes välttämättä haluais Juholta kuulla mitään tempobiisejä. Mieletön tulkitsija.
Ja sitten tämä meripelastaja!
Ja sitten tämä meripelastaja!
Jussi esiintyi ensimmäisessä jaksossa ennenkuin olin juuri kehenkään tutustunut IRL, mutta jo telkkarista näin, että tämä tyyppi on laulajana ja persoonana niin lähellä minua. Ja sitähän se oli. Jussilla on myös tietyllä tavalla alkuun suojamuuri yllä, ja jotkut on saattanut mieltää hänet jopa ylimieliseksi, mutta tämä mies on kaikkea muuta. Järjettömän sydämellinen ja hauska ihminen, jonka kanssa tulee taatusti pidettyä jatkossakin yhteyksiä. Testamenttasin hänelle ääneni sen jälkeen kun tipuin myös sen takia, että musiikillisesti hän on eniten lähellä minua. Sanoinkin jossain vaiheessa Jussille, että: "Sinä olet kuin paranneltu versio minusta."
Kuva: Alexis Hjelt
Ja tietenkin Sanna Hannus... Ehkä vähän alan olla puolueellinen, mutta kisan aikana yksi eniten väärinkohdelluista naisista. Omassa genressään ihan älyttömän upea! Ja persoonasta voisin kertoa enemmänkin, mutta se ei ole enää tämän blogin juttuja... <3
Paljon olen 10 vuoden aikana YleX:lläkin ollessani kokenut, mutta tämä reissu oli kyllä jotain aivan muuta. Pitää vielä loppuun heittää ISO kiitos Neloselle ja The Voice of Finland-työryhmälle. Teitä on paljon ja te ootte kyllä ihan mielettömiä. Oli kunnia olla mukana tässä upeassa ohjelmassa. Kaikille ohjelman kanssa tekemisissä oleville toivotan erittäin hyvää jatkoa ja toivottavasti nähdään! I LAAAAAAAAV JUUUUUUU!
