En laula Life on Marsia, vaikka vihreä ukkeli olenkin. Rokkikellarissa menossa Born to be Wild!
Oma karaokelaulaminen alkoi vanhempieni kotilaitteilla 90-luvun lopulla ja ensimmäiset julkiset esiintymiset tuli vedettyä 2000-luvun alussa opiskeluaikoina Torniossa. Joka tiistai-ilta tuli käytyä lauleskelemassa Tornion kaupunginhotellin yhteydessä olevassa O'Nelsons-irkkupubissa.
Kun siellä tuli paljon käytyä niin myös henkilökunta kävi tutuksi. Karaokevetäjänä oli mukava silmälasipäinen mies ja hänen laulama You Break My Heart (Broadcast) on edelleen yksi hienoimmista karaokeversioista mitä olen tuosta biisistä koskaan kuullut.
2003-vuonna O'Nelsonsissa silmieni eteen osui ilmoitus, jossa haettiin kisaajia koko Pohjois-Suomen kattavaan Masters of Club-karaokekisaan. Alkukarsintoja järjestettiin ympäri Pohjois-Suomea ja finaalit järjestettiin Rovaniemellä. Varmaan ensimmäisen kilpailun tuoma jännitys on tehnyt tepposet, koska en enää kuollakseni muista sitä mitä lauloin Tornion alkukarsinnoissa, mutta pääsin kuitenkin semifinaaleihin.
Semifinaali pidettiin siis Rovaniemellä ja reissuun lähdettiin mediaopiskelijakavereiden (ja kuvauskaluston) kanssa. En muista enää sitä missä baarissa semifinaali oli, mutta laulajia siellä oli ihan tuhottoman paljon ja missään vaiheessa ei kerrottu laulujärjestystä. Kilpailukappaleeksi olin valinnut Haaveissa vainko oot mun (Riki Sorsa), koska lauloin tuohon aikaan pääosin suomalaisia biisejä. Tuolloin opin myös yhden tärkeän läksyn karaokeen ja kisaamiseen liittyen - älä juo liikaa!
Koska sitä laulujärjestystä ei kerrottu niin illan aikana tuli bisseä lipitettyä ja tasaisin välein tuli käytyä ottamassa vähän "jännityksenlieventäviä" shotteja. Loppujen lopuksi minun vuoro oli muistaakseni toiseksi viimeisenä ja en muista suorituksesta yhtään mitään! "Onneksi" mukana oli se kuvauskalusto, joten pääsin jälkeenpäin katselemaan omaa esitystä. Enpä ole kovin usein nähnyt niin kännistä laulajaa ku sillon! Olisi toisaalta ihan mukava katsastaa uudelleen se nauha, koska ei sille voinut muuta kuin nauraa. Silmät luppasi ja ääni oli vähän horjuva. Mutta onneksi tuomaristo oli armollinen, ja päästi minut jatkoon finaaleihin.
Finaali oli pari viikkoa tuon jälkeen, jälleen Rovaniemellä, ja tälläkin kerralla opiskelijakavereita lähti mukaan kannustusjoukoksi. Jostain syystä kameroita ei otettu tällä kerralla mukaan... Olin läksyni kuitenkin oppinut ja tällä kertaa tankkauspolitiikka oli: ajomatkalla Torniosta Rovaniemelle 6-pack olutta ja sen jälkeen ennen kisaa pelkkää vettä ja kahvia. Ja se toimikin hyvin. Jännitys ei ollut ylitsevuotavaa ja olin kuitenkin itse todella skarppina laulun aikana. Kilpailukappaleet olivat Unten erämaa (Katri Helenan karaokeversio, jonka lauloin enemmän Janne Tulkki-tyyliin) ja Eeva (Olavi Virran versio, mutta olin vähän ujuttanut lauluun Korkeajännitysmäisiä piirteitä).
Taso oli omasta mielestäni todella kova ja en uskonut omiin menestysmahdollisuuksiin juurikaan, vaikka olinkin todella tyytyväinen omaan suoritukseeni. Loppujen lopuksi sijotuin kolmanneksi, voittaen erään upeaäänisen mieskisaajan, ja se toimi omaltaosaltaan hyvänä itsetunnonkohottajana. Ja sitä lisäsi yhden tuomarin toteama "Sä olit mun suosikki"-kommentti.
Koko Masters of Club-kisa oli kyllä erinomainen kokemus, joka opetti minulle paljon karaokesta ja sen parissa kilpailemisesta. Silloin se kisakärpänen jo puraisi, mutta seuravaa kilpailua saatiin odottaa aina viisi vuotta...
Semifinaali pidettiin siis Rovaniemellä ja reissuun lähdettiin mediaopiskelijakavereiden (ja kuvauskaluston) kanssa. En muista enää sitä missä baarissa semifinaali oli, mutta laulajia siellä oli ihan tuhottoman paljon ja missään vaiheessa ei kerrottu laulujärjestystä. Kilpailukappaleeksi olin valinnut Haaveissa vainko oot mun (Riki Sorsa), koska lauloin tuohon aikaan pääosin suomalaisia biisejä. Tuolloin opin myös yhden tärkeän läksyn karaokeen ja kisaamiseen liittyen - älä juo liikaa!
Koska sitä laulujärjestystä ei kerrottu niin illan aikana tuli bisseä lipitettyä ja tasaisin välein tuli käytyä ottamassa vähän "jännityksenlieventäviä" shotteja. Loppujen lopuksi minun vuoro oli muistaakseni toiseksi viimeisenä ja en muista suorituksesta yhtään mitään! "Onneksi" mukana oli se kuvauskalusto, joten pääsin jälkeenpäin katselemaan omaa esitystä. Enpä ole kovin usein nähnyt niin kännistä laulajaa ku sillon! Olisi toisaalta ihan mukava katsastaa uudelleen se nauha, koska ei sille voinut muuta kuin nauraa. Silmät luppasi ja ääni oli vähän horjuva. Mutta onneksi tuomaristo oli armollinen, ja päästi minut jatkoon finaaleihin.
Finaali oli pari viikkoa tuon jälkeen, jälleen Rovaniemellä, ja tälläkin kerralla opiskelijakavereita lähti mukaan kannustusjoukoksi. Jostain syystä kameroita ei otettu tällä kerralla mukaan... Olin läksyni kuitenkin oppinut ja tällä kertaa tankkauspolitiikka oli: ajomatkalla Torniosta Rovaniemelle 6-pack olutta ja sen jälkeen ennen kisaa pelkkää vettä ja kahvia. Ja se toimikin hyvin. Jännitys ei ollut ylitsevuotavaa ja olin kuitenkin itse todella skarppina laulun aikana. Kilpailukappaleet olivat Unten erämaa (Katri Helenan karaokeversio, jonka lauloin enemmän Janne Tulkki-tyyliin) ja Eeva (Olavi Virran versio, mutta olin vähän ujuttanut lauluun Korkeajännitysmäisiä piirteitä).
Taso oli omasta mielestäni todella kova ja en uskonut omiin menestysmahdollisuuksiin juurikaan, vaikka olinkin todella tyytyväinen omaan suoritukseeni. Loppujen lopuksi sijotuin kolmanneksi, voittaen erään upeaäänisen mieskisaajan, ja se toimi omaltaosaltaan hyvänä itsetunnonkohottajana. Ja sitä lisäsi yhden tuomarin toteama "Sä olit mun suosikki"-kommentti.
Koko Masters of Club-kisa oli kyllä erinomainen kokemus, joka opetti minulle paljon karaokesta ja sen parissa kilpailemisesta. Silloin se kisakärpänen jo puraisi, mutta seuravaa kilpailua saatiin odottaa aina viisi vuotta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti